Kansallista hävikkiviikkoa vietetään jälleen syyskuussa, ja Primehotelsin hotellit ovat mukana kampanjassa tänäkin vuonna. Pitkäaikainen tavoitteemme kaikissa hotelleissamme on saada ruokahävikki minimiin.
Kansallinen hävikkiviikko järjestetään 7.–13.9. tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa. Ensimmäisen kerran hävikkiviikkoa vietettiin vuonna 2013. Hävikkiviikon tarkoituksena on kasvattaa ruoan arvostusta ja lisätä tietoisuutta roskiin päätyneen ruoan määrästä.
Primehotelsilla jokainen viikko on hävikkiviikko
Suomessa ravintoloissa noin viidesosa syötäväksi tarkoitetusta ruuasta päättyy roskiin. Vuodessa se tarkoittaa jopa 75–85 miljoonaa kiloa roskiin päätyvää ruokaa. Hävikkiä syntyy ruoan valmistuksessa, linjastoruokailun tähteenä sekä yksittäisen ruokailijan lautastähteenä. *
Meidän tavoitteemme Primehotelsina on pienentää ruokahävikkiä toiminnassamme joka päivä. Muun muassa tästä merkkinä kaikki viisi hotelliamme saivat Green Key -sertifikaatin vuonna 2019. Esimerkkiksi Hotel Sveitsissä Hyvinkäällä taistelussa ruokahävikkiä vastaan apuna on Hävikkimestari-ohjelma, joka auttaa ravintolan keittiötä ruokahävikin valvomisessa ja siten sen vähentämisessä. Hävikkimestari on sovellus, joka kerää monipuolisesti tietoa hävikin laadusta ja määrästä. Sovelluksella voidaan seurata vaikkapa sitä, kuinka paljon hiilihydraattilisäkettä, kuten esimerkiksi perunaa tai riisiä, päätyy lounasruokailussa roskiin. Tulosten avulla keittiö voi valmistaa lisäkettä jatkossa vähemmän ja seurata, vähentääkö toimenpide hävikkiä. Sovellus näyttää myös kustannusarvion biojätteeseen heitetystä ruoasta.
”Sovellus käytännössä ilmoittaa kuinka paljon rahaa laitetaan roskiin, mikä viimeistään herättää ymmärtämään, mikä vaikutus hävikillä on ravintolatoiminnan kannattavuuteen”, kertoo Hotel Sveitsin keittiömestari ja Green Key -lähettiläs Jenni.
Lisätietoa:
Hävikkimestari-ohjelma
Green Key -sertifikaatti