Primehotels Oy:n hallituksessa on sovittu toimitusjohtajavaihdoksesta. Toimitusjohtaja Petri Isomäki jättää yhtiön ja uudeksi toimitusjohtajaksi on 12.12.2022 alkaen nimitetty tehtävään palaava Tomi Peitsalo.
Peitsalo palaa hallituksesta yhtiön operatiiviseen johtoon, jatkaen edelleen hallituksen jäsenenä. Ennen siirtymistään kokopäivätoimiseksi hallituksen jäseneksi elokuussa 2022 Peitsalo toimi yhtiön toimitusjohtajana viiden vuoden ajan, vuodesta 2017. Peitsalolla on vankka kokemus yhtiön johdosta ja liiketoiminnan kehityksestä matkailualaa kohdanneiden muutosten keskellä.