Alinan uratarina

Markkinointikoordinaattori Alina Palosen mukaan Primehotelsilla voi rakentaa omannäköisen urapolun, jossa asenne ratkaisee

 

Neljä vuotta Primehotelsilla viihtynyt Alina Palonen on edennyt urallaan kohti salaisia haaveitaan. Vastaanottovirkailijana aloittanut Palonen toimii nyt Primehotelsin markkinointikoordinaattorina. Hän kokee, että ilman työyhteisön kannustavaa ilmapiiriä uralla eteneminen ei olisi ollut mahdollista.

 

Markkinointikoordinaattorina työskentelevän Palosen mielestä Primehotelsilla jokainen työntekijä saa olla oma itsensä. Työkavereiden kunnioitus on silmiinpistävää. Lisäksi Palonen on saanut tukea oman persoonansa kehitykseen, mikä on yksi Primehotelsin parhaista puolista.

“Koen, että mua kuunnellaan paljon ja kannustetaan ihan johtoportaasta lähtien. Tällaisessa ilmapiirissä on kiva ideoida ja keksiä yhdessä uutta.”

Suurimpana motivaattorina omalle työlleen Palonen pitää uusien hotellielämysten luomista asiakkaille.

“Haluan luoda hienoja kokemuksia ihmisille, mikä korostuu markkinoinnissa tosi vahvasti. Haluan tuoda esille ja jakaa niitä upeita juttuja, joita meillä on.”

 

Kohti omaa urapolkua

Palonen on tullut Primehotelsille vuonna 2017. Hotel Sveitsissä vastaanottovirkailijana aloittanut Palonen eteni vastaanoton palvelupäälliköksi. Tällä hetkellä hän toimii markkinointikoordinaattorin tehtävissä. Matkailualan koulutuksen käyneenä markkinointiala ei ollut varsinainen kutsumusammatti, vaan ennemminkin salainen haave.

“Kun markkinointikoordinaattorin paikka aukesi, kiinnostuin siitä salaa. Vaivihkaa ilmaisin, että saattaisin olla vähän kiinnostunut, niin mua kannustettiin tosi vahvasti hakemaan paikkaa. Koitin vähän kepillä jäätä.”

Oman näköisen urapolun rakentaminen on ollut myös tärkeässä osassa työn mielekkyyden rakentumista. Työilmapiiriä Palonen kuvailee tiimivetoiseksi ja toisia kannustavaksi. Yhdessä tekeminen korostuu monissa eri asioissa.

“Meille tuli kerran Hotel Sveitsiin iso työporukka, joka olikin varannut tilaisuuden eri päivälle. Sanoin heille, että antakaa mulle hetki ja juoksin ravintolaan, keittiöön ja kokouksiin selvittämään, miten saisimme tilaisuuden järjestettyä. Kaikesta huolimatta me pystyimme ottamaan heidät vastaan ja tilaisuus saatiin hoidettua tosi hyvin. Onnistuimme täyttämään asiakkaan tarpeet ja vielä enemmänkin – tiiminä.”

 

Primehotels vaalii Family First -ajattelua

Erityisesti henkilöstöstä huolehtiminen saa ketjun työntekijöiltä kiitosta. Primehotelsin
rekrytoinnissa seurataan Family First -ajattelua, jolloin uudet pestit aukeavat hakuun ensin sisäisesti. Tällöin Primehotelsin sisäiset urapolkumahdollisuudet ovat erinomaiset, koska jo valmiiksi talon sisällä työskentelevillä on etuajo-oikeus hakuvaiheessa.

“Jos olet motivoitunut ja täysillä mukana, niin varmasti löytyy töitä. Eikä haittaa, vaikka et ole ollut 20 vuotta työelämässä. Kun uskaltaa vain avata suunsa, niin on paljon mahdollisuuksia ja saa kasvaa sellaisiin unelmarooleihin. Täällä oppii tekemällä ja hyvällä asenteella pääsee pitkälle.”

Työntekijöiden huolenpidon lisäksi Primehotels edistää Prime Care -ajattelun mukaisesti yhtiön vihreitä arvoja, joiden eteen tehdään paljon konkreettisia toimia.

“Olen esimerkiksi pussittanut hotellin suihkusta vettä ja laskenut, kuinka paljon sitä tulee minuutissa. Se on tärkeätä työtä, vaikkei se nyt ollutkaan kaikkein hohdokkainta seisoa siellä suihkussa. Mutta meidän arjessa näkyy konkreettisesti, että teemme niitä vihreitä valintoja.”

Primehotelsilla työskenteleminen on ollut Palosen uran suurin kulmakivi tähän mennessä. Työidentiteetin kasvun lisäksi myös henkilökohtaisen persoonan kehitys on ollut Alinalle kaikkein tärkeintä näiden vuosien aikana.

“Olen Primehotelsille kiitollisuudenvelassa. Täällä uskotaan ihmisiin ja annetaan heille mahdollisuuksia. Mun urapolku olisi ollut todella erinäköinen ilman tätä nykyistä mahdollisuutta.”